Vauhdilla kesään

Julkaistu 22. kesäkuuta 2026 klo 17.09

 

Kesän Saapuminen

Kesän tuli nopeasti, ja kevät oli täynnä kiireitä. Leipominen, ompelu, opinnot ja muut askareet täyttivät päivät, eikä aikaa jäänyt ylimääräiseen, kuten blokin kirjoittamiseen. Kevät toi mukanaan useita juhlia  ja huhti-toukokuu kului leipomusten parissa. Ihaninta oli, kun sai tavata hyviä ystäviä ja viettää aikaa läheisten kanssa.

Koulujen loputtua lähdimme ystäväperheen kanssa yhdessä matkalle yhteen suosikki kohteistamme Kosilla. Saimme nauttia kaksi viikkoa auringosta, hyvästä ruoasta sekä sitäkin paremmasta seurasta. Nyt, kun olemme palanneet kotiin ja kesä on myös täällä, voimme vihdoin nauttia lämpimistä säistä  myös kotisuomessa ja rauhoittua kiireiden jälkeen. 

Olen pitkään etsinyt sopivaa kukkakuosista frillamekkoa pyöreällä kaula-aukolla, eikä sellaista ole löytynyt. Ennen reissuun lähtöä iski vaatekriisi ja pitihän sitä tehdä uusi kukkamekko matkalle mukaan - kurkkaa mekko ompeluksistani. Vielä voisi tehdä mekon myös nuorimmaiselle lapselle ja sitten ompeluprojektit voivat jäädä hetkeksi taka-alalle, kun aurinko paistaa ja kesämenot odottavat.

Meidän kesään kuuluu ainakin paljon mökkeilyä, ulkoilua, uintia ja huvipuistoilua. Mitä teidän kesään kuuluu?

Nautitaan kesästä ja auringosta! Nähdään taas pian!